lauantai 10. toukokuuta 2014

Geishamousse-suklaakakkuja äitienpäiväksi

Miehen synttäreille leipomani kakku sai niin suurta suosiota osakseen että niitä pyydeltiin kahdelta taholta huomiseksi äitienpäiväksi. Niinpä oon tässä muutaman tunnin väkertänyt kakkujen parissa. Luulen että tää mun jatkuva leipomisvimma johtuu tästä raskaudesta joten olin vaan mielissäni kun pääsin leipomaan. Julkaisin reseptin täällä jo aikaisemminkin mutta nyt kun kuvasin prosessin niin ajattelin jakaa sen vielä uudestaan. Tällä kertaa tein ton ohjeen 1,5kertaisena ja se oli aika sopiva tohon mun vuokaan jonka muistelisin olevan sen 22cm, mutta en löytänyt tähän hätään mittaa että olisin saanut varmistettua.


GEISHAMOUSSE-SUKLAAKAKKU
175C / n. 30min

Pohja:
4 kananmunaa
2dl Sokeria
1dl Vehnäjauhoja
2tl Leivinjauhetta
2rkl Kaakaojauhetta

Täyte:
200g (2levyä) Geishaa
250g Mascarponea
2,5dl Vipsikermaa




 - Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi


- Sekoita kuivat aineet keskenään


- Lisää kuivat aineet sokeri-kanamunavaahtoon varovasti kääntelemällä



 Kaada varovasti kakkuvuokaan ja paista uunissa n. 30minuuttia. Pohja on valmis kun sitä ei tartu hammastikkuun.


- Anna pohjan jäähtyä ennen koristelua.

- Sulata suklaa ja sekoita se mascarponen joukkoon
- Vaahdota vispikerma ja sekoita se suklaa-mascarpone seokseen.

Mä jaoin pohjan kahteen osaan ja levitin täytettä myös kakun päälle pienen kerroksen jonka päälle kaadoin vielä sulatettua maitosuklaata. Koristeeksi ripottelin suklaahippuja (hienonsin 3 palaa suklaalevystä) ja puolitettuja Geisha paloja. Niin ja tietty kermaavaahtoa.

 Tässä on tämänkertainen lopputulos. Toinen kakku ehti lähteä ennen kuin sain sen kuvattua. Tämä on huomenna tulossa mukaani Äidilleni.

Se aikaisemmin mainitsemani shoppailupostaus siirtyykin huomiselle kun ajattelin mielummin julkaista tämän tänään ja siirtää sen tekemisen huomiselle. Alan olemaan aika naatti ja vielä tarttis viimeiset jäljet korjata ja täyttää tiskikone. Luojan kiitos tiskikoneesta koska musta ei todellakaan olisi enää tiskaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti