torstai 29. tammikuuta 2015

Meidän päivä - Joulukuinen maanantai

Eräänä joulukuisena sunnuntaina päätin kirjoittaa meidän päivää ylös, mutta enhän mä sitä silloin saanut viimeisteltyä. Nyt on päivän aikana otetut muutamat kuvat kaivettu tietokoneen kansioiden syövereistä ja saatu liitettyä tänne. Koska kirjoitin tän suurimmaksi osaksi joulukuussa, niin puhuin vielä Danin sijaan vauvasta enkä jaksanut ruveta niitä muuttelemaan. Tältä näytti meidän eräs maanantai joulukuussa.

Sunnuntai ilta
00.05 Vauva nukahtaa viimein yöunille

00.20 Äiti seuraa perässä

4.00 Vauva herää syömään

4.10 Nukahtaa ja siirrän takaisin omaan sänkyyn

6.18 Vauvaa herää syömään

6.28 Nukahtaa ja siirrän takaisin omaan sänkyyn

7.00 Jälkeen vauva herää iskän herätyskelloon, syö uudestaan ja jää mun viereen sänkyyn nukkumaan

9.45 Noustaan ylös sängystä. Laitan vauvan olohuoneen lattialle maton ja makuupussin päälle lelukasan viereen leikkimään, pistän kahvin tippumaan ja laitan pesukoneen pyörimään.

11.00 Vauva nukahtaa syömisen jälkeen päikkäreille ja mä puen päälleni, laitan hiukset, juon lisää kahvia ja hengaan tietokoneella.



11.50 Vauva herää päikkäreiltä. Alan laittamaan kamoja kasaan shoppailureissua varten ja päätän samalla kuvata hoitolaukun sisällön jos vaikka joskus saisi ne tännekkin julkaistua.

12.15 Syötän vielä vauvan ennen lähtöä.



12.30 Lähdetään bussiin ja kohti Turun keskustaa


Kaupungilla käyn mm. syömässä hesellä ja ostamassa jouluksi ja joulukortti-kuvauksia varten vaatteet vauvalle. Vauva nukkuu koko reissun.




14.47 Lähdetään bussilla takaisin kotiin

15.10 Tullaan meidän rappukäytävään. Hissi ei toimi. Vien vaunut häkkikellariin ja kiipeän vauvan ja ostosten kanssa kotiin 7. kerrokseen ja manaan koko matkan kuoleman partaalla ettei asuta alempana. Huomaan että joku on vahingossa jättänyt hissin oven auki meidän kerroksessa. Syötän vauvan, laitan kahvin tippumaan ja lähden hakemaan vaunut ylös.

15.45 Yritän vieläkin toipua siitä kiipeämisestä.

16.20 Saan ripustettua aamuiset pyykit kuivumaan ja laitettua uuden koneellisen pyörimään.



16.25 Alan kirjoittamaan blogiin postausta.

16.32 Vauva hermostuu ja kirjoitus jää kesken.

16.50 Vauva söi ja nukahti päiväunille.

17.15 Saan H&Mn ale vinkkaus postauksen valmiiksi ja julkaistua. Alan tekemään hoitolaukku-postausta. Mies tulee töistä kotiin. Hetken päästä vauva herää päikkäreiltään.



18.20 Tässä välissä vauva on syönyt, mä oon taas ripustellut pyykkiä kuivumaan ja laittanut saunan lämpeemään. Alan tekemään ruokaa.

18.40 Laitan makaroonilaatikon uuniin



19.38 Oon saanu syötyä ja vauvan syötön jälkeen suuntaan vauvan kanssa pikku hiljaa saunaan ja pesulle.

20.18 Mä tuun saunasta. Vauvan vein saunasta jo aikaisemmin iskän vahdittavaksi nakuilemaan olohuoneeseen.

20.22 Puen vauvalle vaipan ja yökkärit. Syötän vauvan.

20.40 Vauva nukahtaa yöunille. Herää vielä muutamia kertoja ennen kuin nukahtaa kunnolla.


Voisin koittaa tässä joinain päivinä kirjoitella noita ylös uudestaan ja laitella tännekkin. Niitä voisi varmaan olla hauska itsekkin lukea joskus myöhemmin kun toi vauveli on jo kasvanut isoksi. Tavallinen arki kun ei muistiin jää niin hyvin kun tosi hyvät tai huonot hetket. Vaikka niitäkin muistoja tuntuu tää väsymys hieman sumentavan.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Nimiäiset

Nimiäisten vietosta on jo kolme kuukautta aikaa, mutta ajattelin niistä kuitenkin pikkuisen kirjoitella. Me vietettiin pojan nimiäisiä meillä kotona. Hieman kävi kaksiomme, reiluista neliöistä huolimatta, ahtaaksi melkein kahdellekymmenelle vieraalle, mutta saatiin sentään onneksi kaikille istumapaikka järjestettyä. Tilanpuutteen vuoksi me ei sukulaisten lisäksi kutsuttu kuin yksi ystävä, josta tuli Danielin kummisetä. Kummitädiksi pojalle lupautui vanhin pikkusiskoistani. Me ei missään vaiheessa salailtu pojan nimeä ja kaikilla oli ainakin ensimmäinen nimi tiedossa ennen juhlia, joten tarkoitus oli lähinnä juhlia poikaa.



Ainoa ohjelmanumero seurustelun lisäksi meillä oli pojan siunaus. Meillä oli perhetuttu pastori joka puhui mm. lapsen syntymästä, vanhemmuudesta, pojan nimien tarkoituksesta ja rukoili siunausta pojalle elämään. Meillä mies kuuluu ev.lut kirkkoon, mutta mä tulen perheestä ja suvusta jossa iso osa uskoo uppokasteeseen eli kasteelle mennään ja kirkkoon liitytään omasta tahdosta ja päätöksestä. Miehellä ei ollut mitään ehdotonta tarvetta saada kastetta vauvalle joten mentiin tässä mun taustojen mukaan.


Päällä pojalla oli H&M:n rusettibody ja name it:n mustat kollarihousut.

Lahjaksi vaavi sai rahan lisäksi mm. vaatteita, vedettävän Bambin ja Skip Hopin mobilen. Etukäteislahjana saatiin jo aikaisemmin isoäidiltä tärisevä sitteri. Lahjarahoilla hankittiin mm. Skip Hopin leikkimatto, leluja ja vaatteita.


Tarjoilussa meillä on Sirkus-teema, mutta se jäi valitettavasti ja suureksi harmikseni ikuistamatta alla olevaa kuvaa paremmin. Ripustettiin pöydän yläpuolelle sirkusaiheinen sängynkatos ja lautaset, mukit ja muffinien koristeet ostettiin myös sirkusaiheisina. Tarjottavana meillä oli suolaisista vain karjalanpiirakoita ja munavoita, mini Tuc-keksejä sekä "popcorn-baari" jossa meillä oli tarjolla usean makuisia poppareita joita sai ottaa confettista ostettuihin rasioihin. (Tämä oli eritoten mun 5- ja 7-vuotiaiden pikkusiskon ja veljen suosiossa, joten idea varmasti uusitaan joskus pojan tulevilla syntymäpäivillä.) Confettiltahan löytyy muuten nykyään liike Raisiosta kauppakeskus Myllyn vierestä.

Makeita tarjottavia meillä oli
- Kahden suklaan kakku (bongattu täältä)
- Vegaaninen suklaajuusto-kakku (täältä, tein saman pohjan kun ylläolevassa mutta tummaan suklaaseen ja tää oli oikeasti parempaa kuin tuo tavallinen kakku ja lisäksi vielä helpompi tehdäkkin)
- Red Velvet - kääretorttu (täältä)
- Lemon curd - kääretorttu (resepti täällä)
- Suklaa-kinuski muffinit (täältä ja vuoka-setti confettista täältä)
- Kinuskinen korvapuusti-pitko (täältä)
- Jaffa keksejä


Ja pojan nimeksi tuli:


DANIEL ALEXANDER "Dani".

Mä en oo missään vaiheessa ajattelut etten kertoisi nimeä täälläkin. Mun on vaan ollut koko ajan tarkoitus kertoa se tässä nimiäis-postauksessa, jota en vaan oo saanut aikaiseksi väsätä aikaisemmin. Tästä eteenpäin voin postauksissa vihdoin puhua Danista enkä pojasta, vaavista, vauvasta jne... Koska tuntuu hölmöltä että kerroin pojan nimen mutta itse olen kirjoittanut nimellä Aleina, niin kerrottakoon sitten samalla että oikea nimeni on Karoliina, jonka muutankin tuon Aleinan tilalle. Ei munkaan nimi mikään salaisuus oo ollut ja sen olenkin joskus aikaisemmassa blogissa kertonutkin.

Mulla olisi hirmuisesti postaus-ideoita ja kuvatkin niihin otettuna. Vielä kun jostain saisi energiaa lisää niin saattaisin niitä joskus saada tännekkin. Väsymys onneksi helpottaa päivä päivältä nyt kun Dani nukkuu paremmin. Viime yönäkin herätyksiä oli vain yksi ja sekin vasta aamulla 8.30 jonka jälkeen nukuttiin vielä 10.30 asti. Aamuvirkku toi vauva ei ainakaan onneksi ole. =)


tiistai 13. tammikuuta 2015

4kk & 5kk Neuvolat

Tällä kertaa jätän voivottelematta venyneitä postaustaukoja, sillä tästä kuukauden välein kirjoittelusta näyttää tulleen vakio tahti. Sanonpa vaan että se ketuttaa kyllä. Ehkä se tästä vielä.Tässä välissä meillä on ollut kaksi neuvolaa, joten laitan ne molemmat tänne samalla kerralla.

Neuvola 4kk 8.12.2014 (11.11.2014)
Paino: 7890g (7330g)
Pituus: 67,3cm (65,1cm)
Päänympärys: 44,4cm (43,5cm)

Neuvola 5kk 13.1.2015
Paino: 8450g
Pituus: 70,2cm
Päänympärys: 45,3cm

Nämä kuvat pojasta on otettu 5.12. eli silloin kun 4kk tuli täyteen. Päätin alkaa ottamaan kuukausi kuvat jotta niistä voisi sitten tehdä taulun myöhemmin. Harmi että ensimmäiset 3kk jäi puuttumaan, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ehkä saisin vanhoista kuvista muokattua sellaisia että ne olivat teemaltaan samankaltaisia. Viimeisenä vielä 5kk kuvakin.



Olin pitkään kahden vaiheilla kiinteiden aloituksen kanssa ja pari viikoa sitten päätin että aloitetaan sitten. Suurin motivaatio mulla oli siinä jos vaikka öihin tulisi jotakin tolkkua niin kuin päiviinkin. Meidän yöt vaihteli aika rajustikkin kahdesta yli kymmeneen herätykseen. Kaikki eivät tietenkään johtuneet nälästä mutta unen päästä vauva ei saanut enää itse kiinni, vaan piti aina imettää takaisin uneen. Sama iltaisin. Vauva nukahti vain imetykseen. Ainoa mihin vauva on nukahtanut itsekseen on vaunut ja auto. Päiväunia ei välttämättä nukuttu ollenkaan ja nekin olivat aivan miten sattuu. Ensin yritin iltavelliä mutta toi vauva on unohtanut miten pullosta imetään. Alussahan annoin pari kertaa korviketta kun oltiin hankalassa paikassa, mutta siitä tuli hirmuiset puklailut ja jonkun verran masuvaivoja, joten sen jälkeen olen sitten vaan kiltisti etsinyt paikan imettämiseen. Juu, nyt siis pullosta ei oteta mitään vaan sitä vaan pureskellaan. Siihen jäi vellien antaminen.



No auttoiko kiinteät? KYLLÄ! Ensin yöt menivät melkein entistä pahemmiksi ja masu vaivasi iltaisin, eikä suoli meinannut toimia. Mutta sitten yöherätykset vähentyivät yhteen ja vauva alkoi nukkua säännölliset päiväunet, ensimmäiset puolen päivän aikaan,jotka on noin 1-3h ja toiset 20-30min illalla 18-19 aikoihin. Yöunille mennään noin ysin tai kymmenen maissa. Nyt viikon verran vauva on nukahtanut itse omaan sänkyynsä sekä päivä- että yöunille. Aamuherätykset meillä on aikaistuneet 9 pintaan mutta vauva saattaa torkkua tai touhotella mun vieressä tai omassa sängyssään omiaan ja antaa mun nukkua vielä. Tällä hetkellä kiinteitä maistellaan kolme kertaa päivässä, aamulla, iltapäivällä ja illalla. Yhteensä päivässä reilu 5tl. Tota määrää olisi voinut jo nostaa mutta mä mielelläni imetän toistaiseksi enemmän ja toikin määrä on vaikuttanut meidän elämään jo niin paljon positiivisessa mielessä että ei oo ollu tarvetta. Olisin halunnut täysimettää toisaalta pidempään, mutta tän muutoksen takia se on kyllä ollut sen arvoista.


Mitä meillä osataan?
- Käsiä käytetään jo tosi näppärästi ja se onkin koko ajan se ykkösjuttu mitä harjoitellaan
- Varpaistaan sai ensimmäisen kerran kiinni 4.12 muutaman päivän yrityksen jälkeen ja nyt niissä on kiva roikkua varsinkin kylvyssä
- Nostaa mahallaan takapuolensa konttausasentoon mutta pää pysyy vielä samaan aikaan visusti maassa. Poika muistuttaa lähinnä paikoillaan junnavaa mittarimatoa.
- Keinuu kyljeltä kyljelle ja pöyrii päänsä ympäri kuin minuutti viisari (sen seuraksena jatkuvasti puoliksi TV-tason tai sohvapöydän alla).
- Osaa pärisyttää, moiskauttaa, näyttää kieltä ja väännellä huulian hassuihin asentoihin, laulaa kun kuulee musiikkia (ehdoton ykkönen on tuiki tuiki tähtönen), lisännyt konsonantteja jokelteluun ja toistelee mum tavua, suosituin äännähdys äy.
- Monen viikon yrittämisen jälkeen keksi tänään miten sen käden yli pääsee ja kääntyi kokonaan selältä vatsalleen.


Tykkää:
-Tutkia leluja. Sitä tehdään tällä hetkellä pitkiä aikoja päivässä.
- Musiikista. Äidin laulamana oikeastaan kaikesta (se on vaavin mielestä älyttömän naurettavaa, paitsi tuiki tuiki tähtönen, jolloin vauva yleensä innostuu laulamaan mukana), leluista ja telkkarista kuuluvista on selkeät suosikit joista innostuu eniten.
- Äidistä ja Iskästä, sekä meidän hassutteluista

Ei tykkää:
- Pukeminen ei oo koskaan ollut lempipuuhaa mutta nykyään menee helposti hermot jo riisuessa.


Saatiin tänään taas niitä rokotuksiakin, mutta ainakaan vielä niistä ei ole kerennyt tulla oireita. Viimeksi nousi lämpöä ja masu tuli vähän pipiksi, joten vähän jännittää meneekö ensi yö plörinäksi. Pidetään peukkuja että selvittäisiin sillä yhdellä herätyksellä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

H&M ale vinkkaus

Olin tänään suuntaamassa H&M:lle ja sattumalta ennen lähtöä menin käväisemään vielä nettisivuilla ja bongasin tämän tarjouksen jolla saa -15% alennusta tänään Cyber Mondayna. Etu on voimassa myös liikkeissä. Tarjous pitää kuitenkin näyttää kassalla. Myymälässä tarjouksesta ei ollut mitään mainintaa eikä mun myyjä edes tiennyt siitä. Joten ajattelin vinkata siitä täälläkin.


Avasin myymälässä tarjouksen puhelimeen menemällä H&M:n nettisivuille.


Klikkasin etusivulla tosta Cyber Monday alennus koko ... Josta aukesi tämä:


Siitä vielä klikkaamalla aukesi tämä:

Ja tolla sain tarjouksen kassalla.

En tiedä saiko joku muu sähköpostia tarjouksesta, mutta mulle ei ainakaan tullut vaikka h&m:n viestit muuten tulee. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekkin.

lauantai 29. marraskuuta 2014

3 Sprouts ja lelut järjestykseen

Mä törmäsin raskauden aikana ensimmäistä kertaa 3sproutsin tuotteisiin jossain blogissa ja sitä kautta PikkuOtuksen verkkokaupassa. Aikaisempi postaus aiheesta löytyy täältä. Koska me asutaan vielä kaksiossa eikä vauvalla siis ole vielä omaa huonetta, ei tälläisten hankinta ole ollut kovinkaan ajankohtainen ja hankittavaa on muutenkin riittänyt. Meillä oli jo kuitenkin päädytty siihen että vauvan huoneeseen tulee villieläin teema. Kun vauva joku aika sitten alkoi kiinnostua leluistaan ja kaivelin ne jemmasta esille, niin totesin ettei niille ole mitään säilytyspaikkaa. Niinpä päädyin tilaamaan 3Sproutsin leopardi lelulaatikon lastenverkkokauppa.fi:stä.


Toissa viikolla se vihdoin tuli! Laitoin tilauksen menemään jo 1,5kk sitten mutta ilmeisesti maahantuojalla oli jotain vaikeuksia näiden saamisessa. Jos poisluetaan mun malttamattomuus, niin eihän tällä mikään hengenhätä ollut. Tiedottivat myös hyvin tuolta liikkeestä tilanteesta ja ilmoittivat miten voin halutessani peruuttaa tilauksen. Viivästyksen takia meille hyvitettiin postikulut ja toimitustapa vaihdettiin pakettiautomaatista kotiinkuljetukseen. Ihan fiksusti hoidettu ja mulle jäi ainakin hyvä mieli viivästyksestä huolimatta. Lopulta sitten postitäti kävi sen ovelle kiikuttamassa.



Vaikka Prisman ostoskassi olikin todella tyylikäs säilytyspaikka olohuoneessa pehmoille, niin saivat ne muuttaa joo uuteen kotiinsa. Tuolla niillä on vähän paremmin tilaakin. Toistaseksi.


Vaikka vauvaa en vielä siirtäisikään omaan huoneeseensa, jos sellainen olisi, niin se olisi kyllä siitä hyvä että olisi joku paikka tälle vauvakama määrälle. Vauvan sitterit, leikkimatot ja muut on vallaneet valtavasti lattiatilaa eikä esimerkiksi hoitopöydälle ole järkevää paikkaa (onneksi sitä ei tarvita enää kauaa! Meillä on meinaan ollut hoitopöytä kovassa käytössä). Toisaalta, jos vauvalla olisi huone niin varmaan noi kamat tossa samassa paikassa silti olisi, sillä siinähän me eniten kotona ollessamme hengataan.

Jossain vaiheessa tahtoisin yllä ehdottomasti lisää 3sproutsia. Himotuslistalla erityisesti Kallax hyllyyn sopivat laatikot.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Pojan 3kk neuvola ja kuulumisia

Meillä oli pari viikkoa sitten poitsun 3kk neuvola ja kuten luvuista huomaa, oli pituutta ja painoa tullu kuukaudessa aika hyvin.

Neuvola 3kk 11.11.2014 (13.10.2014)
Paino: 7330g (6320g)
Pituus: 65,1cm (61cm)
Päänympärys: 43,5cm (42,5cm)

Tää oli se inhottava neuvola kerta jolla pojan mielestä pahanmakuisen rota-rokotteen lisäksi saatiin pistokset molempiin reisiin. Mä en kammoksu yhtään piikkejä, mutta se vauvan itku oli jotakin käsittämättömän kauheaa, varsinkin kun toi meidän vauva itkee aina alahuuli pitkällä aivan lohduttoman näköisenä. Pahin itku meni onneksi ohi heti kun piikki oli ulkona ja itkeskely loppui kokonaan pienen maitobaarittelun jälkeen ja sitten oltiinkin jo ihan hymypoikaa taas. Illalla annettiin särkylääkettä kun lämpö lähti nousuun ja ne pistokohdat selkeästi vaivasivat vauvaa. Yö menikin hyvin mutta aamulla pojalta oli selkeästi veto ihan pois ja iltapäivällä se lämpökin alkoi taas nousta joten annettiin vielä toinenkin särkylääke. Suun kautta annettavasta rota rokotteesta tuli masu vähän kipeäksi joka vaivasi vielä pari päivää.



 Alussa olleet mahavaivat on jääneet kokonaan historiaan kun aloin katsomaan etten imetä heti kahvia juotuani. Tietysti meillä vieläkin on iälle tyypillisiä ilmavaivoja ja muita vatsanväänteitä silloin tällöin, mutta jokapäiväinen tuntien itku on historiaa. Nyt meillä asuu aika tyytyväinen hymypoika joka ei turhia itkeskele. Tällä hetken hieman vikinää aiheuttaa hampaidentulo. Voitteko uskoa? Meidän vauva aloitti kolmikuisena kovasti tekemään hampaita! Mä oon suuhun katsonut ja tunnustellut, kun vauva oli sen oloinen, nyrkit meni koko ajan suuhun ja kuolaa tuli valtavasti. Pidin kuitenkin täysin mahdollisena että hampaiden tuntuminen ja ikenien turpoaminen on vaan mun omaa kuvitelmaa, joten pyysin neuvolatätiäkin niitä kurkkamaan ja olin kuin olikin oikeassa. Se jää nähtäväksi kuinka kauan niitä tehdään ennen kun ensimmäiset puskee sieltä läpi. Vauvan isällä puhkesi ensimmäiset hampaat 4kk iässä mutta mulla "vasta" 7,5kk ikäisenä.


Kaikenlaista meillä jo osataankin ja ajattelin ne laittaa tähän listan muodossa.
- Ensimmäinen kunnollinen ja tarkoituksellinen hymy tuli reilu 6 viikon ikäisenä.
- Sylissä niska on pidelty jo pitkän aikaa ja ympärille onkin kiva sylissä kuikuilla. Lattialla niska nousee ja pysyy hienosti, mutta vaan niin kauan ja silloin kun se sattuu huvittamaan. Myös mahalta selälleen käntyminen sujuu.
- Kiinni ottamista on myös harjoiteltu jo tovi ja se sujuukin jo tosi hienosti. Ja tietysti kaikki mistä kiinni saadaan viedään suoraan suuhun.
- Ensimmäisen maailman suloisimman naurunsa päästi ääneen päivä ennen kun 3kk tuli täyteen.


Vauva tykkää:
- Pusuista
- Lämpimistä kylvyistä
- Saunomisesta
- Nakuilusta

Vauva inhoaa:
- Vaipan ja vaatteiden laittamista. Suurin inhokki on ulkovaatteet ja pipot. Mielenkiinnolla odottelen kun on vanhempi ja osaa pistää kampoihin... Ja uhma-ikäisenä? En osaa edes kuvitella.



Seuraavaan 4kk neuvolaan ei olekkaan enää kuin 1½viikkoa ja vuorossa onkin lääkärintarkastus. Sitä en muista että saadaanko silläkin kerralla rokotteita vai ei.


Sellaiset kuulumiset tällä kertaa.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kooste neuvoloista

Meijän vauvelilla tulee keskiviikkona ikää jo 3 kuukautta ja koska tässä on ollut näitä pitkäksi venähtäneitä taukoja, enkä oo niistä mitään tänne kirjoitellut, niin ajattelin nyt laittaa ne kaikki tähän ja jatkossa yrittää päivitellä sitä mukaa kun käydään. Syntymäpainohan vauvalla oli 3570g, pituus 53cm ja päänympärys 37cm. Kaksi päivää syntymän jälkeen paino oli alhaisimmillaan ja tipahtanut 3348g, mutta seuraavana päivänä se oli lähtenyt maidonnousun myötä nousemaan ja paino oli jo 3430g.

Ensimmäinen neuvola 1vk (12.8.2014)
Paino: 3750g



Toinen neuvola 3vk (26.8.2014)
Paino: 4390g
Pituus: 54,4cm
Päänympärys: 39,4cm



Kolmas neuvola 6vk (15.9.2014)
Paino: 5330g
Pituus: 57,9cm
Pään ympärys: 41cm

Lääkäri kirjoitti seuraavaa:
"Suloinen vauva. Iho terve. Sydän ja keuhkot ok. Vatsa ok. Lonkat ok. Kivekset ok. Kasvu tasaista."


Noissa terveydenhoitajan tarkastuksissa oli lähinnä vaan hoito vinkkejä, mm. karstasta, mahallaan pitämisestä ja d-vitamiinien aloituksesta, niin en jaksanut niitä tänne kirjoittaa.


Neljäs neuvola 2kk (13.10.2014)

Paino: 6320g
Pituus: 61,0cm
Pään ympärys: 42,5cm

"Suloinen hymypoika. Kasvaa hienosti! Iho, silmät ja suu siistit. Jokeltaa hienosti."

Saatiin tällä käynnillä myös juotava rota rokote josta meille ei onneksi oireita tullut.


Aika hurjaa toi poitsun kasvaminen on ollut. Luulisin edelleen jatkuneen samaa tahtia ja se tarkoittaisi sitä että syntymäpaino on tuplaantunut ja 7kg pamahtanut täyteen.Meillä on viikon päästä seuraava neuvola ja ihan kiva taas saada tietää noita mittoja. Pituuttakin on tainnut tulla hyvin lisää kun alkaa 62 kokoiset vaatteet jäämään pieniksi. Onneksi ne päätin skipata melkein kokonaan kun 56 meni niin pitkään ja sitten aloin ostamaan lähinnä 68 kokoisia. 62 kokoisia löytyy siis muutamia.

Vähän jännittää toi seuraava neuvola kun saadaan ekat pistokset. Meidän vauva on onneksi aika reipas joten saada nähdä miten reagoi. Sellaisia juttuja tällä kertaa.