maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen

Blogin perustaminen useamman vuoden tauon jälkeen pyörinyt jo pitkään mielessä ja nyt uudellen aloittamisen suurimpana inspiraationa taitaa olla masussa kasvava esikoinen. Suunnitelmissa on että blogi tulisi vauvajuttujen lisäksi pitämään sisällään myös omia päivän asuja, hankintoja ja juttuja. Pääpaino taitaa kuitenkin mennä vauva juttuihin.

Me mennään nyt raskausviikoilla 19+3 ja rakenneultra meillä on varattuna ensiviikolle jolloin toivottavasti saadaan tietää sukupuoli. Meille on aika paljon tullut tuttavilta vauvan vaatteita joista teen inventaarion sukupuolen selvittyä ja sitten olisi tarkoitus esitellä jäljelle jääviä täällä ja laatia listaa puuttuvista jutuista.

Sunnitelmissa piankkoin on tehdä juttua vaunuista ja vauvan huoneen sisustushaaveista. Tän päivän omista ostoksistakin varmaan pieni esittely. Pari muutakin juttua tulossa tällä viikolla mutta niistä sitten enemmän. Katsotaan mihin tästä mennään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti