tiistai 27. tammikuuta 2015

Nimiäiset

Nimiäisten vietosta on jo kolme kuukautta aikaa, mutta ajattelin niistä kuitenkin pikkuisen kirjoitella. Me vietettiin pojan nimiäisiä meillä kotona. Hieman kävi kaksiomme, reiluista neliöistä huolimatta, ahtaaksi melkein kahdellekymmenelle vieraalle, mutta saatiin sentään onneksi kaikille istumapaikka järjestettyä. Tilanpuutteen vuoksi me ei sukulaisten lisäksi kutsuttu kuin yksi ystävä, josta tuli Danielin kummisetä. Kummitädiksi pojalle lupautui vanhin pikkusiskoistani. Me ei missään vaiheessa salailtu pojan nimeä ja kaikilla oli ainakin ensimmäinen nimi tiedossa ennen juhlia, joten tarkoitus oli lähinnä juhlia poikaa.



Ainoa ohjelmanumero seurustelun lisäksi meillä oli pojan siunaus. Meillä oli perhetuttu pastori joka puhui mm. lapsen syntymästä, vanhemmuudesta, pojan nimien tarkoituksesta ja rukoili siunausta pojalle elämään. Meillä mies kuuluu ev.lut kirkkoon, mutta mä tulen perheestä ja suvusta jossa iso osa uskoo uppokasteeseen eli kasteelle mennään ja kirkkoon liitytään omasta tahdosta ja päätöksestä. Miehellä ei ollut mitään ehdotonta tarvetta saada kastetta vauvalle joten mentiin tässä mun taustojen mukaan.


Päällä pojalla oli H&M:n rusettibody ja name it:n mustat kollarihousut.

Lahjaksi vaavi sai rahan lisäksi mm. vaatteita, vedettävän Bambin ja Skip Hopin mobilen. Etukäteislahjana saatiin jo aikaisemmin isoäidiltä tärisevä sitteri. Lahjarahoilla hankittiin mm. Skip Hopin leikkimatto, leluja ja vaatteita.


Tarjoilussa meillä on Sirkus-teema, mutta se jäi valitettavasti ja suureksi harmikseni ikuistamatta alla olevaa kuvaa paremmin. Ripustettiin pöydän yläpuolelle sirkusaiheinen sängynkatos ja lautaset, mukit ja muffinien koristeet ostettiin myös sirkusaiheisina. Tarjottavana meillä oli suolaisista vain karjalanpiirakoita ja munavoita, mini Tuc-keksejä sekä "popcorn-baari" jossa meillä oli tarjolla usean makuisia poppareita joita sai ottaa confettista ostettuihin rasioihin. (Tämä oli eritoten mun 5- ja 7-vuotiaiden pikkusiskon ja veljen suosiossa, joten idea varmasti uusitaan joskus pojan tulevilla syntymäpäivillä.) Confettiltahan löytyy muuten nykyään liike Raisiosta kauppakeskus Myllyn vierestä.

Makeita tarjottavia meillä oli
- Kahden suklaan kakku (bongattu täältä)
- Vegaaninen suklaajuusto-kakku (täältä, tein saman pohjan kun ylläolevassa mutta tummaan suklaaseen ja tää oli oikeasti parempaa kuin tuo tavallinen kakku ja lisäksi vielä helpompi tehdäkkin)
- Red Velvet - kääretorttu (täältä)
- Lemon curd - kääretorttu (resepti täällä)
- Suklaa-kinuski muffinit (täältä ja vuoka-setti confettista täältä)
- Kinuskinen korvapuusti-pitko (täältä)
- Jaffa keksejä


Ja pojan nimeksi tuli:


DANIEL ALEXANDER "Dani".

Mä en oo missään vaiheessa ajattelut etten kertoisi nimeä täälläkin. Mun on vaan ollut koko ajan tarkoitus kertoa se tässä nimiäis-postauksessa, jota en vaan oo saanut aikaiseksi väsätä aikaisemmin. Tästä eteenpäin voin postauksissa vihdoin puhua Danista enkä pojasta, vaavista, vauvasta jne... Koska tuntuu hölmöltä että kerroin pojan nimen mutta itse olen kirjoittanut nimellä Aleina, niin kerrottakoon sitten samalla että oikea nimeni on Karoliina, jonka muutankin tuon Aleinan tilalle. Ei munkaan nimi mikään salaisuus oo ollut ja sen olenkin joskus aikaisemmassa blogissa kertonutkin.

Mulla olisi hirmuisesti postaus-ideoita ja kuvatkin niihin otettuna. Vielä kun jostain saisi energiaa lisää niin saattaisin niitä joskus saada tännekkin. Väsymys onneksi helpottaa päivä päivältä nyt kun Dani nukkuu paremmin. Viime yönäkin herätyksiä oli vain yksi ja sekin vasta aamulla 8.30 jonka jälkeen nukuttiin vielä 10.30 asti. Aamuvirkku toi vauva ei ainakaan onneksi ole. =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti