Ajattelin jakaa muutamat reseptit viikon synttärikemuilta .Halusin jotain keväisempää ja kevyempää tarjottavaa suklaakakun rinnalle ja googlailun jälkeen päädyin tekemään tälläisen reseptin mukaan.
Kääretorttu
4 Kananmunaa
1½dl Sokeria
1dl Vehnäjauhoja
3/4dl Perunajauhoja
1tl Leivinjauhetta
- Sekoita Vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe.
- Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi
- Lisää varovasti kääntelemällä jauhoseos muna-sokeri vaahtoon.
- Kaada pelille ja paista 225 asteisessa uunissa 6-8min.
Täyte
1dl Lemon Curdia
1dl Kuohukermaa
1pkt Sitruuna Tuorejuustoa
2tl Sokeria
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Sekoita joukkoon muut aineet
- Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja kääri rullalle
- Anna olla jääkaapissa että täyte hieman kovettuu
Ja NAM! Tästä tuli yksi mun ihan ykkösherkuista ja taidan tehdä tätä pääsiäseksikin. Mä koristelin kääretortun ihan vaan vesi-tomusokeri tahnaa päälle sohimalla.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Hullut päivät, muita ale ostoksia ja pääsiäskynnet
Kovin on nämä viimeiset postaukset olleet shoppailu painotteisia mutta seuraavaksi pitäisi olla ihan muuta luvassa. Hieman myöhässä nämä Hullujen päivien ostokset mutta oli kovin kiireinen tuo viikonloppu miehen synttäreiden takia. Mutta mennään pidemittä puheitta niihin ostoksiin.
Itselle:
Mulla on jonku aikaa jo ollut iho aivan järjettömän kuiva. Normaalisti tähän aikaan vuodesta mulla ei oo ongelmia ihon kanssa vaan ihon tälläinen kuivuminen vaati sen -20C pakkasta. Taitaa siis johtua raskaudesta. Onneksi tämä tuntuu auttavan eikä tarvitse ruveta satsaamaan kalliimpiin aineisiin. Tämä siis lähti mukaan hulluilta päiviltä. Olisko hinta ollu 4,90e? En ehkä enää koskaan osta rasvaa kuin pumppupullossa. Niin paljon helpompaa ja kätevämpää.
Tää Holly&Whyte paita lähti mukaan Lindexistä 4,5e hintaan (alessa -70%). Koko L. Ei onneksi näytä pahalta päällä vaikka onkin hieman iso mutta luulisin että menee helposti loppu raskauden.
Kynsilakat ostettu Seppälästä. Normaali hinta 3,95e ja nyt ne oli tarjouksessa -50%. Väsäsinkin heti tuosta keltaisesta pääsiäiskynnet.
Vauvalle:
Ihana kirahvi pääsee heti alkuun vauvan unikaveriksi. Tää on niin ihanan pehmeä! Hinta tais olla 7,90e.
Ylisöpöt Bogin apinahousut. Koko 62/68 ja hintaa oli 6,90e.
Vauva sai myös tuliaisia Hulluilta päiviltä viikonloppuna synttärivierailta.
Kuvat vielä näistä pääsiäskynsistä.
Mulla on viimeisen viikon aikana lohjennut ja liuskottunut kaikki kynnet ja nyt on ihan pätkät. Tosin normaalisti ne eivät kasvakkaan kauheasti mutta nyt raskauden aikana niiden kasvu on ollut mieletöntä. Luulen että toi ihon kuivuus, kynsien lohkeilu ja super sähköiset hiukset on jostain puutoksesta. Syön raskausajan vitamiinejä, sinkkiä ja nyt viime viikosta asti myös rautaa kun mun hemoglobiini oli mennyt niin alas joten en tiedä mikä puuttuu. Ajattelin kokeilla jos Piimax lisät auttaisivat kun niissä kuitenkin lukee että hiukset, kynnet ja iho. Neuvolatäti suositteli sinkkiä mutta sitä oon syönyt ihan alkuraskaudesta asti kun sen pitäisi auttaa ehkäisemään raskausarpia joten sitä se tuskin on.

torstai 10. huhtikuuta 2014
Shoppailua
Poikkesin tänään Myllyn H&M:llä ja löysin vihdoin tuon ihanan Mikki Hiiri - setin jota olin jo nettikaupassa katsellut. Viimeksi kun kävin liikkeessä katsomassa ei ainakaan mun silmään osunut että niitä olisi ollut (tästä siis jo ainakin kuukausi aikaa). Onneksi löytyi vielä pikkuinen kokokin (62). Siitä pienemmät oli loppu ja nettikaupassa näytti olevan enää 74 ja 80 kokoja.
Mukaan tarttui tämäkin paita. Ei ollu hinnalla pilattu kun sitä oli vaan 2,95e ja paita oli normaalihintainen.
Mukaan tarttui tämäkin paita. Ei ollu hinnalla pilattu kun sitä oli vaan 2,95e ja paita oli normaalihintainen.
Varauduin myös ton miekkosen viikonloppuna oleviin synttäreihin. Kuvasin sisällötkin mutta sattuneista syistä esittelen ne vasta myöhemmin.
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Lindex löytöjä vauvalle
Kaupoissa on aika hyvin tällä hetkellä päällä sesonki-alet kun tekevät kai tilaa kesän uutuksille. Lisäksi kauppakeskus Myllyssä on käynnissä Myllytys ja esiin on raahattu varastoista aika hyvin ale tuotteita. Meidän ale löydöt ovat kuitenkin kaikki tällä kertaa Lindexiltä. Tänään Myllyssä avataan uudistettu Cubus joka muutti isompiin tiloihin ja nyt valikoimista löytyy lastenvaattetkin. Eilen ohi kävellessäni bongailin ikkunoiden takaa tosi kivoja juttuja ja ajattelin mennä niitä tänään tai viikonloppuna vilkuilemaan. Nettikaupassa ainakin oli todella ihania vauvanvaatteita. Mutta nyt siis niihin eilisiin ostoksiin.
Nää farkut on ihan sairaan makeet. Koko 62 ja alennuksessa -50%. Olis tehnyt mieli ostaa nää toisessakin koossa mutta eiköhän vastaan tule jossain lisää kivoja farkkuja.
Söpöt Bamse collarit. Koko 56. Ovh 14,95e, alennuksessa -50%.
Paita on kokoa 68. Ovh. 9,95e ja alennuksessa -70%.
Ylisöpö body. Kokoa 62. Ovh. 8,95e ja alennuksessa -50%.
Sukat kokoa 13-15. Ovh. 4,95 ja alennuksessa -50%.
Nää sukat on ihanat vaikka en tosta oranssista yleensä innostu. Koko 13-15. Ovh. 4,95e ja alennus näissäkin -50%.
Yksi päivä vierailemassa käynyt kaveri oli poikennut Lindexin kautta ja toi tullessaan tälläisiä söpöyksiä vauvalle.

torstai 3. huhtikuuta 2014
H&M lemppareita vauvalle
Kokoilin hieman kollaaseja H&M vauvojen lemppareista mitkä haluaisin hankkia meidän pojalle. Nettikauppaan oli tullut tosi kivoja uutuuksia.
Perusvaatteita:
Syksyyn:
Alesta bongattuja:
Hieman vähänlaisesti tässä postauksessa tekstiä. Pahoittelut siitä. Pää lyö tyhjää ja väsyttää. Vielä kun muutamia tunteja jaksais sinnitellä niin voiskin jo mennä yöunille. Pahin alkuraskauden väsymys mennyt ohi mutta vieläkin joinain päivinä on vaikee illalla pysyä hereillä. Huoh. Jos vielä yhden kupin kahvia keittäis?
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Päivän asuja
Tässä olisi nyt asut maanantailta ja tiistailta. Keskimmäisestä kuvasta pystyy hieman bongaamaan kasvanutta masuakin. Aika paljon mun tulee pukeuduttua hieman löysempiin paitoihin mistä maha ei niin paljoa näy. Syynä kuitenkin enemmän mukavuus kuin mahan peittely. Kuvissa näkyy uudet hiuksetkin jotka tosin kivasti pääseet jo maanantain kuvassa päivän päätteeksi läsähtämään.
Vaatteet muuten samat kuin perjantainkin asussa mutta paita on Lindexiltä.
MAANANTAI
Takki: Esprit
Neule: H&M
Farkut: Mamalicious
Saappaat: Dinsko
Laukku: Juicy Couture
Arskat: Lindex
TIISTAI
Vaatteet muuten samat kuin perjantainkin asussa mutta paita on Lindexiltä.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Ciraf Sirkus-sarja
Mä kyllä yleensä luen yhteishyvä lehden tai ainakin selaan läpi kun se tulee mutta nyt se oli jäänyt postipinon alimmaiseksi ja huomasin sen vasta nyt. Jo kannessakin löytyvä Cirafin sirkus - sarja sai mut sekaisin innostuksesta. Meillä on meinaan päätetty että vauvan huoneeseen tulee viidakko/villieläin/sirkus teema. Idea meillä lähti siitä että meidän vauvasta tulee aika suurella todennäköisyydellä leijona. Me ei niin noista horoskoopeista perusteta mutta kun noita leijonakuosisia juttuja oli kaupat pullollaan niin siitä sitten tuli sellainen juttu. Varsinkin siinä vaiheessa kun saatiin tietää etä meille tulee todennäköisesti poika niin siitä tuntui heti hauskalta idealta vauvan huoneeseen ja tää oli sellainen teema mistä toi mieskin innostui. Ei sillä etteikö tämä teema sopisi tytönkin huoneeseen mutta voi olla että olisin mennyt jonnekkin hieman pinkimpään teemaan... Aika vähän vaan suomessa ollut (en ole törmännyt ollenkaan) meidän teemaan sopivia kuoseja ja ebayssa etsiminen ollut haastellista kun ne hinnat on sellaisia että helposti joutuisi maksamaan tullia niin ei sitäkään kautta ole mitään tullut hankittua. Tää mallisto tuli siis kuin tilauksesta.
Meille kotiutetaan ainakin nämä sirkus baby lakanat. 16,95e hintakaan ei päätä huimaa. Ylemässä kuvassa olevat lastenlakanat maksavat 22,95e ja olis kiva saada nekin.
Näillä fleece peitoilla on hintaa 6,95e.
Noi sarjan sisustustyynytkin on aika ihania ja tykkään tosta keltaisesta kylpyponchosta.
On kyllä ihania noi sarjan vaatteetkin. Harmi kun nää tulee myyntiin vasta toukokuussa kun mä haluaisin jo näpit syyhyten päästä näitä katsomaan. Se on ainakin varma että jotain näistä tulee hankittua. Lykkään ainakin meidän hankintalistalta löytyvin juttujen hankintaa siihen asti että nämä olen päässyt katsomaan livenä. Meidän hankintalistalta löytyy ainakin noi lakanat, pyyhe ja huovat.
Ah. en kyllä kestä kun noi on niin ihania! Yhteishyvän juttua pääset lukemaan tästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)